Ale!

Ravattulan Ristimäki ja Aurajokilaakson varhaisin seurakunnallinen järjestäytyminen (Karhunhammas 22)

Alkuperäinen hinta oli: 29,50 €.Nykyinen hinta on: 25,00 €. (sis. alv)

Aikaisempi alin hinta: 25,00 .

+ ilmainen toimitus kotimaassa

Suomen vanhin tähän mennessä löytynyt kirkko sijaitsee Lounais-Suomen Kaarinassa, Ravattulan kylän Ristimäellä. Kirjoittajan vuosina 2010–2016 johtamissa arkeologisissa kaivauksissa paikalta tutkittiin varhaiskeskiaikaisen kirkkorakennuksen perustus, kirkkomaata rajanneen aidan jäännöksiä ja yli 60 ruumishautaa. Tämä ainutlaatuinen tutkimuksellinen kokonaisuus tarjoaa pintaa syvemmän katsauksen varhaisimpaan kirkolliseen elämään Suomessa, nyt ensimmäistä kertaa konkreettiseen aineistoon perustuen.

Väitöstutkimus pyrkii muodostamaan kokonaisvaltaisen kuvan Ravattulan kirkosta ja sen käyttäjistä. Useasta kylästä koostuneen kristillisen yhteisön ylläpitämä rakennus toimi Aurajokilaaksossa varhaisen seurakunta-alueen keskuspaikkana. Kirkko on ollut käytössä 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa, ainakin 1170-luvulta 1220-luvulle. Laajemman vertailuaineiston perusteella teoksessa luodaan myös uusi tulkinta Suomen ensimmäisestä alueseurakuntajärjestelmästä 1100-luvun Aurajoki- ja Raisionjokilaaksoihin sovellettuna.

 

Sisällys
Esipuhe
Osajulkaisuluettelo
1. Ensimmäisten kirkkojen rakentaminen
2. Aihe, aineistot ja menetelmät
2.1. Tutkimusaihe ja -kysymykset
2.2. Artikkelit ja muu aineisto
2.3. Näkökulmat, lähestymistavat ja työn rakenne
2.4. Termit ja käytetty kronologia
2.5. Katsaus Suomen keskiaikaisiin puukirkkoihin ja niiden tutkimukseen
3. Tausta ja tutkimushistoria
3.1. Ravattula ja sen muinaisjäännökset vuoteen 2010
3.2. Ravattulan Ristimäkeä käsittelevät havainnot 1954–2010
3.3. Tutkimukset 2010–2021
3.4. Ravattula historiallisissa lähteissä
4. Ravattulan kirkko ja kirkkomaa
4.1. Kirkko
4.1.1. Rakennus
4.1.2. Ovet, ikkunat ja muut rakenteelliset yksityiskohdat
4.1.3. Sisätilat sekä kiinteä ja irtain sisustus
4.1.4. Esinelöydöt
4.2. Ruumiskalmisto ja kirkkomaa
4.2.1. Kirkkomaan aita
4.2.2. Ruumishaudat
4.3. Kirkon ja kirkkomaan ajoitus
4.3.1. Kirkkorakennuksen ikä
4.3.2. Aidan ja ruumiskalmiston ikä
4.4. Muistoristi ja paikan nimi
4.4.1. Ristirakenne ja sen ajoitus
4.4.2. Ristimäki paikannimenä
4.5. Yhteenveto: Ravattulan kirkko ja sen käyttöaika
5. Ravattulan kirkon käyttäjät
5.1. Yhteisön koko
5.2. Käyttäjäyhteisön ydin
5.3. Rautakautinen asutuskuva
5.4. Historialliset aluejaot ja -kokonaisuudet sekä käyttäjäyhteisön alue
5.5. Yhteenveto: Ravattulan seurakunta ja sen aluekokonaisuus
6. Vertailukohteet
6.1. Lieto Sauvala Ristinpelto
6.2. Raisio Ihala Kansakoulunmäki
6.3. Yhteenveto: kohteiden yhtenäiset piirteet ja Ravattula
7. Seurakunnallinen järjestäytyminen Aura- ja Raisionjokilaaksoissa
7.1. Pienten kalmistojen kristilliset vaikutteet
7.2. Järjestäytymisen varhaisvaiheet ja ensimmäiset seurakunnat 1100-luvulla
7.3. Varhaisen seurakuntajärjestelmän alueellinen rekonstruktio
7.4. Seutukirkkojen hylkääminen ja laajojen kirkkopitäjien synty
7.5. Yksityiskirkot ja Ravattula
8. Tuokset ja pohdinta
Kirjallisuus ja lähteet
Alkuperäisjulkaisut I–VI

Saatavuus: Varastossa

- +
Tuotetunnus (SKU): 978-951-29-9706-0 Osasto: Avainsanat tuotteelle , , , , , , ,

Kuvaus

Ravattulan Ristimäki ja Aurajokilaakson varhaisin seurakunnallinen järjestäytyminen

Karhunhammas 22

Juha Ruohonen

347 sivua, koko B5, pehmeäkantinen, suomenkielinen

Arkeologia, Turun yliopisto 2024

ISBN 978-951-29-9706-0 (Painettu)

 

Lisätiedot

Paino 0,900 kg (kilogramma)
Mitat 25 × 17,5 × 2 cm (senttimetri)

Saatat myös pitää...

Shopping Cart
Karhunhammas 22 Ravattulan Ristimäki kansiRavattulan Ristimäki ja Aurajokilaakson varhaisin seurakunnallinen järjestäytyminen (Karhunhammas 22)
Alkuperäinen hinta oli: 29,50 €.Nykyinen hinta on: 25,00 €. (sis. alv)

Saatavuus: Varastossa

- +